Olin jo etukäteen suunnitellut, että olisi mukava istuskella pienessä kahvilassa kadun varrella ja nauttia kesästä. Mutta vanhassa kaupungissa iski yhtäkkiä kova nälkä, joten päätin ottaa kakkupalan sijaan jotain muuta... nimittäin aivan ihanan annoksen, johon kuului wieninleike, perunoita sekä salaattia. Ruoka oli niin hyvää, että tajusin vasta melkein koko annoksen syötyäni, että siitä olisi voinut myös ottaa kuvan... Ruokapaikka oli Hanna-Maria-kahvila vanhassa kaupungissa, jossa oli hyvän lounasruokalistan lisäksi myös erilaisia herkkuja.
Ruokailun lisäksi retkipäivään kuului myös paljon muutakin ohjelmaa. Suurimmaksi osaksi ihan vain vanhan kaupungin ja sataman kesäisen tunnelman fiilistelyä ja kuvailua, mutta myös pikavisiitti mm. Brunberg:n tehtaanmyymälään, ja aivan ihanaa vadelmasorbettia eräästä kioskista satamassa.
Ylipäätään päiväretki Porvooseen oli vielä mukava kesäinen juttu ennen kuin koulut alkaa, ja jäi tästä retkestä niin hyvä mieli, että ehdottomasti pitää vielä joskus taas uudestaan tulla viettämään kesäpäivää Porvooseen.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti