29.6.2014

DIY: TYYLIKÄS VIHKO

Olen tainnut blogissani jo moneen kertaan mainita, että tykkään leikata lehdistä kauniita kuvia, ja koota niistä kollaaseja. Uuden kollaasin pääsin taas vähän aikaa sitten kokoamaan, kun keksin päällystää vihkon, johon kirjoitan postausideoita.Alunperin tämä vihko oli siis aivan tavallinen sinikantinen ruutuvihko. Minua kuitenkin häiritsi, kun se oli sisällöltään niin inspiroiva, mutta vihkon kannet olivat hyvin aneemiset.
Päällystin ensin vihkon liimaamalla kansiin ruutupaperin. Näin etukannen tausta oli raikas, mutta ei kuitenkaan liian yksinkertainen. Aloitin liimaamisen etukannenreunasta, ja etenin pikkuhiljaa viivainta apuna käyttäen, jotta paperi ei menisi ryppyyn. A3-kokoinen ruutupaperi ei aivan riitä takakannen reunaan saakka, mutta ns. ylijäävän kaistaleen voi päällystää vaikka erillisellä paperisuikaleella, kunhan vain ruudut liimataan kohdikkain.
Sen jälkeen alkoi suurin urakka, eli sopivien kuvien metsästäminen. Minulla oli idea, että vihkon kannessa oleva kollaasi edustaisi blogini aihealueita, kuten muotia ja reseptejä. Etsin ja sommittelin kollaasin kuvia pikkuhiljaa, ja nyt kansi oikein inspiroi tarttumaan vihkoon ja taas selailemaan postausideoita.






25.6.2014

RAPARPERIKAKKU

Juhannuksena leivoin erästä hyvinkin kesäistä herkkua, nimittäin raparperikakkua.Raparperihilloke kannattaa muuten tehdä jo vähän ennen kakun leipomista ja laittaa jääkaappiin jäähtymään, jotta raparperista hieman vähenee happamuus, ja näin esiin pääsevät myös kakun pohjassa käytetyt mausteet, kuten kardemumma.


Tarvikkeet:
200 g voita
2 dl sokeria
3 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
n. 1 rkl kardemummaa
2 dl raparperihilloketta
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen. Sekoita jauhot, kohotusaine ja kardemumma keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan.
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Lusikoi pinnalle raparperihilloketta. Paista kakku kypsäksi 200-asteisessa uunissa. Paistoaika on noin 45 minuuttia.

Raparperihilloke:
7 dl raparperia
2 dl sokeria
Mittaa ainekset kattilaan ja keitä 20 minuuttia.



20.6.2014

RUNOTYTTÖ

Minua on välillä leikkisästi kutsuttu runotytöksi, ja tästä uudesta lempinimestäni inspiroituneena päätin koota runotyttö-tyylisen asun.
Runotyttö-tyyliin kuuluu mielestäni erityisesti kesäiset kukkamekot. Tämä Zaran mekko on itseasiassa lastenosastolta, ja oli pari vuotta sitten vielä midi-mittainen, mutta toimii nykyään baby doll-mallisena pituutensa ja mallinsa takia. Kyseinen mekko on muutenkin yksi kaikkien aikojen suosikkimekoistani, olkaimiakin on välillä korjattu, kun ne ovat hajonneet.
Kukkamekon kanssa puin toisen suosikkivaatteistani, farkkutakin. Tämän kukkamekon ja farkkutakin yhteensopivuuden löysin vasta tänäkesänä, kun huomasin, miten hyvin herkkä valkoinen pitsi sekä tumma ja hieman kulutettu denim sopivat yhteen.
Puin asuun myös melko yksinkertaiset ja huomaamattomat harmaat tennarit, jotta ne eivät veisi huomiota muulta asulta.






                                                                             Farkkutakki: Only
                                                                             Kukkamekko: Zara
                                                                             Tennarit: Vagabond

17.6.2014

VAATTEIDEN HUOLTO-OPAS

Minulle on aina ollut tärkeää, että vaatteet ovat hyvälaatuisia, ja kestävät hyvin kulutusta. Minulla jopa lempivaatteiden yhtenä suurimpana kriteerinä on, että kyseinen vaate kestää pitkään. Ja paremminhan vaatteet kestävät, jos niitä huoltaa oikein. Niinpä kokosin tähän postaukseen vinkkejä vaatteiden pesusta ja huollosta.



Tutki vaatteiden pesulaput tarkasti jo vaatetta ostaessa. Jos kyseessä on vaate, joka vaatii paljon pesua, kuten t-paita, ja pesulapussa lukee vain kemiallinen pesu, vaatteen huollosta tulee melko haastavaa. Kemiallinen pesu tarkoittaa nimittäin pesulaan viemistä, ja usein käytettävissä perusvaatteissa se ei ole järkevää.
Samalla kannattaa tutkia vaatteen materiaalit. Luonnonmateriaalit, kuten puuvilla, villa sekä pellava kestävät yleensä hyvin kulutusta. Jotkin keinokuidut, kuten viskoosi, kestävät myös hyvin, mutta esimerkiksi akryyliä ja polyesteriä kannattaa välttää, sillä ne yleensä hiostavat, ja kuluvat nopeasti. Joissakin vaatteissa, kuten paidoissa, voi kuitenkin olla pieni määrä tekokuitua mukana hieman tuomassa vaatteeseen lisää kestävyyttä, mutta yli 50% on jo liikaa. Neuleissa kannnattaa suosia pelkkiä luonnonmateriaaleja.


Siitä päästiinkin yhteen huoltamisen kannalta vaikeimpaan vaatteeseen, eli neuleisiin, ja varsinkin neulevaatteiden pesuun.
Ensinnäkin neulepaitoja ei kannata missään nimessä pestä jokaisen käytön jälkeen, vaan tuulettaa ilmavasti henkarissa. Neuleet kannattaa yleensäkin laittaa kaappiin vasta tuuletuksen jälkeen, jotta niihin ei tulisi koinsyömiä reikiä. Ja neuleet kannattaa säilyttää henkareissa, ei pinoissa, jolloin koit tulevat helposti paikalle.
Joskus kuitenkin neule on pakko pestä. Konepesua ei suositella ainakaan pienempiin tahroihin, sillä liian kuumalla lämpötilalla neule helposti kutistuu, ja pahimmassa tapauksessa alkaa haisemaan pesun jälkeen. Käsinpesu on siis suositeltavampi vaihtoehto, ja pienempien tahrojen kohdalla kannattaa pestä vain likaantunut kohta. Isompaa pesua vaatiessa neule kannattaa pestä myös käsin, neulevaatteille tarkoitetulla pesuaineella. Kun neule on pesty, se kääritään suuren pyyhkeen sisään kuivumaan. Tämän jälkeen vaate kuivataan tasokuivatuksessa.



Toinen huoltamisen ja varsinkin pesun kannalta haastava vaate on farkut. Jotkut eivät jopa ollenkaan pese farkkujaan, jotta ne säilyttäisivät muotonsa ja värinsä.
Parilla huomiolla farkkujen pesu kuitenkin onnistuu. On neuvottu, että farkut kannattaa ensimmäisen kerran pestä koneessa yksinään, jotta niistä ei lähtisi väriä muihin vaatteisiin. Tämä kannattaa varsinkin voimakkaanvärisissä farkuissa. Seuraavilla pesukerroilla farkut kannattaa kääntää nurin, jotta ne eivät haalistuisi ja napit yms. yksityiskohdat pysyisivät paikoillaan. Farkut, kuten neuleetkin kannattaa kuivattaa tasokuivatuksessa, jotta ne eivät kuivuisi laikukkaiksi.
Pesu kuitenkin aina hieman haalistaa farkkuja, joten farkkuja voi huoltaa myös muilla keinoilla. Jotkut pakastavat farkkunsa, jotta niissä majailevat bakteerit kuolevat. Pakastetuista farkuista saa myös helposti raaputtamalla esim. purukumin irti.
Mikäli farkkujen värin haluaa haalistuneeksi, kannattaa silti ostaa tasaväriset farkut. Farkkujen käyttö on nimittäin paras keino saada väri haalistuneeksi, ja näin kulutukset ovat tasaisia.



Vaatteiden yksityiskohdat yleensä kuluvat ensimmäisenä, ja niiden kuluminen saattaa tehdä vaatteesta käyttökelvottoman, vaikka esim. vaatteen kangas olisi vielä täysin ehjä. Muutamilla huomioilla yksityiskohdatkin kestävät paremmin.
Printtipaidoissa printit saattavat haalistua ja kulua jo muutamassa pesussa, joten vaate kannattaa kääntää pesun ajaksi nurinpäin. Jos vaatteessa on paljon irtoavia yksityiskohtia, kuten paljetteja, voi olla järkevämpää pestä vaate käsin, jotta kaikki paljetit eivät heti irtoaisi eikä pesukone vaurioittuisi.
Mahdolliset vaatteen mukana tulleet ylimääräiset napit kannattaa säästää, jos jokin vaatteen nappi irtoaa ja häviää, jolloin ylimääräisen napin voi ommella tilalle. Samoin kenkiin kannattaa ostaa heti uudet nauhat, jos valmiit nauhat ovat huonolaatuiset. Kannattaa kuitenkin varmistaa myyjältä, että ostaa oikeanpituiset nauhat.
Jotkut ovat niin innokkaita ompelijoita, että he uuden vaatteen ostaessa irroittavat kaikki napit, ja ompelevat ne uudelleen, kestävämmin kiinni. Tämä kannattaa, jos on vähänkin intoa ommella nappeja.

14.6.2014

BLOGISYNTTÄRIT

Nyt on kulunut tasan vuosi siitä, kun tein blogiini ensimmäisen postauksen. Vuoden aikana on paljon tapahtunut, ja innostus bloggaamiseen on vain vuoden mittaan kasvanut. Tuntuu oikeastaan ihan hassulta, että siitä on vain vuosi, kun tein blogiini ensimmäisen postauksen, kun niin paljon olen kehittynyt siitä ajasta.
Muistan, kun kirjoitin blogiini ensimmäistä postausta, ja menin kirjoittamisen kanssa aivan lukkoon, kun mietin kokoajan, että kirjoittamani jutut menevät nettiin... Pikkuhiljaa blogiin kirjoittaminen alkoi kuitenkin olla jo luontevampaa, ja tajusin, että kyllä minä voin melko avoimesti joistakin asioista kirjoittaa.
Katselin tässä vähän aikaa sitten blogini ensimmäisiä postauksia, ja olin melkein hämmästynyt, miten olen joskus sellaisia postauksia tehnyt. Huomasin siis, että kehitystä viimekesästä on tullut, niin tekstin kirjoittamisessa, kuvien laadussa kuin ylipäätänsäkin blogin sisällössä.



Vuoden aikana olen myös löytänyt oman tyylini pitää blogia. Aluksi kokeilin lähes kaikkea, mitä mieleeni tuli, mutta nykyään pidän tarkan linjan, mistä aihealueista teen blogiini postauksia, millaisella tyylillä kirjoitan, ja millaisia kuvia otan blogiini. Tuntuu, että blogini on sisällöltään hieman selkiytynyt, kun olen löytänyt oman tapani blogata.
Onhan se myös selkiyttänyt postausideoiden keksimistä, kun tiedän heti uuden postausidean keksiessäni, että sopiiko se blogini tyyliin. Ja paljon olenkin postausideoita keksinyt, kuten myös postauksia tehnytkin, sillä tämä on nyt blogini 100. postaus. Myös uusia postausideoita on jo varastossa odottamassa.



Innoissani jo odotan, mitä seuraava vuosi tuo tullessaan tähän blogiin, ja paljon minulla onkin jo uusia ideoita. Tämä ensimmäinen vuosi tässä blogissa on tainnut olla pääasiassa oman tyylin etsintää, joten seuraavana vuonna keskityn  sitten varmaankin uusien, inspiroivien ideoiden jakamiseen. Itselleni minä tätä blogia kirjoitan pääasiassa, mutta aina on mukava kuulla kommenteissa, että joku on saanut blogistani uusia ideoita, tai muuten vain inspiraatiota.

9.6.2014

LÖYDÄ OMA TYYLISI- STYLE

Ajattelin vinkata tänne blogiini eräästä löytämästäni kirjasta, jota selailen lähes joka päivä, ja josta saan pukeutumiseeni paljon inspiraatiota.
Kyseessä on siis kirja nimeltään Löydä oma tyylisi-STYLE, jonka löysin keväällä erään kirjakaupan löytöhyllystä. Kirjaa oli silloin jäljellä enää yksi kappale, ja tiesin jo silloin, että tämä kyseinen kirja on kuin tehty minulle.
Tämä kirja on siis muotibloggaajien kokoama opas, jossa annetaan neuvoja oman tyylin löytämiseen ja vaatekaapin kokoamiseen. Lisäksi ainakin minä olen saanut paljon inspiraatiota vaatteiden yhdistelyyn sekä rohkeutta kokeilla hieman erikoisempiakin yhdistelmiä.
Ensimmäisen kerran tätä kirjaa selatessani luin sen heti kannesta kanteen ja oikein pursuilin inspiraatiota sen jälkeen. Tuntuu, että ylipäätäänkin tyylini on muuttunut hieman kokeilevammaksi tämän kirjan lukemisen jälkeen. Keksin nimittäin yhdistää pari sellaista vaatetta, jotka eivät ensisilmäyksellä sopineet ollenkaan yhteen, mutta niistä saikin todella hyvän, ja ehkä vähän erikoisemmankin yhdistelmän. Tämä ei jäänyt ainoaksi kokeiluksi, vaan aina sopivan hetken tullen kokeilen jotain uutta asuyhdistelmää. Ja olen jo löytänyt melko paljon hyviä yhdistelmiä.
Kirjassa on satoja kuvia erilaisista asuyhdistelmistä, joten kaikkea ei millään pysty huomaamaan ensimmäisellä lukukerralla. Sen takia palaan tähän kirjaan usein, ja lähes aina löydän jostakin kuvasta jonkin uuden väriyhdistelmän tai kivan yksityiskohdan.







4.6.2014

LOUNASSALAATTI

Kevään aikana olen opetellut tekemään itse erilaisia salaatteja lounaaksi. Pienellä kekseliäisyydellä kun saa aikaan vaikka kuinka paljon erilaisia, herkullisia lounassalaatteja!
Olen parin kokeilun jälkeen löytänyt jo salaateista oman suosikkini, ja niinpä päätin jakaa sen ohjeen tänne blogiinkin. Minulla itselläni kun taitaa olla sellainen tapa, että kun löydän esim. salaateista jonkin mieleiseni, en halua enää muuta kokeillakaan. Tämän salaatin olenkin jo aika monta kertaa valmistanut, enkä vielä ainakaan ole siihen kyllästynyt.


Lehtisalaattia
Tuorekurkkua
Juustokuutioita
Piccolo-mozzarellaa
Rucolaa
Kinkkuviipaleita
Kuivatettua sipulirouhetta




1.6.2014

SCHOOL´S OUT LOOK

Esittelinkin jo viikko sitten ompelemani tilkkumekon, ja nyt pääsin kokoamaan asua mekon ympärille. Tämä asu minulla oli siis eilen, koulun päättäjäisissä.
Jotta asusta ei tulisi liian tylsä, päätin yhdistää kaksi hyvin erityylistä vaatetta keskenään: country-henkisen tilkkumekon ja mustat kiilakorot. Aluksi yhdistelmä tuntui hieman oudolta, mutta toimi kuitenkin mielestäni yllättävän hyvin.
Tasapainotin asua laukulla ja aurinkolaseilla, jotka ovat molemmat malliltaan hyvin yksinkertaisia, eivätkä varastaneet huomiota. Kylmän sään vuoksi jouduin pukemaan mekon päälle vielä farkkutakin, ja myöhemmin itseasiassa huomasin, että asuyhdistelmä olisi näyttänyt jotenkin keskeneräiseltä ilman farkkutakkia.






                                                                     Mekko: diy
                                                                     Kengät: OVS
                                                                     Farkkutakki: Only
                                                                     Laukku: Cristelle&Co
                                                                     Aurinkolasit: löytö Roomasta