29.7.2014

DKNY BE DELICIOUS FRESH BLOSSOM

Vuodenvaihteessa saamani Calvin Klein Downtown-hajuvesi alkaa olla jo lopuillaan, joten nyt oli oikea aika etsiä seuraava hajuvesi. Minulle on näköjään tullut jo tavaksi vinkata aina uudesta hajuvedestä, joten niinpä esittelen taas uuden löytämäni tuoksun.
Oikeastaan aloitan uuden hajuvesipullon etsimisen jo hyvissä ajoin ennen edellisen pullon loppumista, välillä jopa vain vähän aikaa sen jälkeen, kun edellinen hajuvesi on vasta löytynyt. On nimittäin niin hauskaa tutkia tuoksuvalikoimia tavaratalojen kosmetiikkaosastoilla, ja miettiä, millainen tuoksu voisi olla sopiva. Ja, kun aloittaa "valintaprosessin" jo hyvissä ajoin, ehtii harkita tarkkaan sopivaa tuoksua, ja käydä useamman kerran testailemassa.
Päätin jatkaa tällä kertaa tutulla linjalla hajuvesien kannalta, eli etsin nuorekasta ja tyttömäistä, mutta kuitenkin raikasta tuoksua. DKNY:n Be Delicious-tuoksuihin tutustuin, kun eräs myyjä ehdotti niitä minulle aiemmin keväällä, kun kerroin etsiväni tyttömäistä tuoksua. Silloin minulle tuli näistä tuoksuista mieleen viimesyksynä käyttämäni Moschinon Pink Bouquet, ja ihastuin näihin tuoksuihin välittömästi.
Kävin vähän aikaa sitten laivalla, ja silloin menin uudestaan testailemaan DKNY:n Be Delicious-tuoksuja. Kaikki tuoksuivat ihanan tyttömäisiltä, mutta lopulta päädyin Fresh Blossomiin, sillä se oli mielestäni tuoksultaan kaikista raikkain.Tuoksu koostuu mm. omenapuun kukista ja sitruksesta, eli on juuri sellainen, mitä hain: nuorekas ja tyttömäinen, mutta silti raikas.



26.7.2014

WALKING IN THE PARK

Taas on luvassa asukuvia, ja merihenkisellä linjalla jatketaan.
Tällä kertaa aloitin päivän asun kokoamisen sini-valkoraidallisesta kesämekostani, joka on yksi vaatekaappini ehdottomista suosikkivaatteista. Yksinkertaisen mallinsa ansiosta tämän mekon voi pukea niin arkeen kuin juhlaankin, vain asusteita muuttamalla. Tässä tapauksessa mekon piti sopia tyylikkääseen kaupunkiasuun helteisenä päivänä.
Yhdistin raitamekkoon melko yksinkertaiset  ruskeat asusteet, jotka veivät mekosta juuri sopivasti juhlavuuden, ja taltuttivat sen tyylikkääksi arkivaatteeksi. Jokaisen asusteen ruskean sävy oli kuitenkin hieman erilainen, ja aurinkolaseissa sekä kiilakoroissa oli hieman erilaisia kuvioita, jotka toivat asuun mekon raidoituksen lisäksi jotain mielenkiintoisuutta. Arkisuutta korostin vielä laittamalla hiukset ponnarille nutturan sijaan.





                                                                          Raitamekko: Lindex
                                                                          Korkkarit: Rieker
                                                                          Nahkalaukku: Cristelle&Co
                                                                          Aurinkolasit: Second hand


23.7.2014

VINKKEJÄ VAATEKAAPIN SIIVOUKSEEN

Kesän aikana sain lopultakin tehtyä erään homman, joka minun on jo pitkään pitänyt tehdä, nimittäin vaatekaapin siivous. Tämä projekti on melko suuri, ja vaatii hieman suunnittelua ennen kuin voi aloittaa, joten kokosin tähän postaukseen vinkkejä vaatekaapin siivoukseen liittyen, jotka itse koin tarpeellisiksi.
Ennen kuin lähtee siivoamaan vaatekaappiaan, kannattaa ensin hieman tutkia omaa tyyliä: miettiä, mitkä ovat vaatekaapin suosikkivaatteita ja miksi, mitkä vaatteet sen sijaan ovat jääneet käyttämättä, jne. Eli siis aluksi kannattaa tehdä pieni yhteenveto omasta tyylistään. Oman tyylin löytämisestä teinkin jo keväällä postauksen, jonka voi lukea täältä .



Kun oma tyyli on selvillä, ja tietää, mitkä vaatteet aikoo säilyttää, vuoroon tulee varsinainen vaatekaapin siivous ja vaatteiden karsiminen. Mikäli edellisestä siivouskerrasta on jo kulunut aikaa, vaatekaapin siivoukseen kannattaa varata reilusti aikaa. Monelle vatekaapin siivouksesta tulee ensimmäisenä mieleen tilanne, jossa kaikki vaatteet ovat samanaikaisesti lattialla ja vaatekaapin siivous tuntuu mahdottomalta urakalta... Sen sijaan kannattaa edetä pikkuhiljaa, vaikka vain yksi hyllyllinen päivässä.
Sovitetut vaatteet kannattaa jakaa muutamaan eri ryhmään, ja sovitusurakan jälkeen viedä tulevaan paikkaansa. Yhteen ryhmään kuuluvat rikkinäiset vaatteet, joita ei voi enää korjata, menevät roskiin, tai vaihtoehtoisesti uusiokäyttöön matonkuteina. Toiseen ryhmään menevät vaatteet, jotka ovat ehjiä, mutta niitä ei tule käytettyä sellaisenaan. Jos keksii jonkin idean, miten vaatteen voi tuunata, sen voi laittaa odottamaan pientä muokkausta. Mikäli vaatetta ei kuitenkaan voi tuunata kivemmaksi, tai tuunaaminen olisi aivan liian haastavaa, (esim. liian haasteellinen kangas työstää) vaate menee kirppiskasaan. Kolmanteen ryhmään kuuluvat vaatteet, jotka olet todennut olevan suosikkivaatteitasi, ja ne menevät takaisin vaatekaappiin.



Ennen kuin vaatteet laitetaan takaisin vaatekaappiin, vaatekaappi täytyy ns. huoltaa ja siivota. Pölyt pyyhitään pois hyllyiltä ja tarkistetaan, että esim. sukkalaatikot eivät ole hajonneet. Vaatteiden järjestys vaatekaapissa kannattaa myös suunnitella järkeväksi ja käytännölliseksi, jotta vaatteet löytyvät helposti eivätkä rypisty liian ahtaassa tilassa. Ryhdikkäät vaatteet, kuten mekot ja paidat laitetaan henkareihin, ja kaappiin riittävän väljästi. Jos intoa riittää vaatteet voi asetella värikoordinaatein, jotta vaatteet löytyvät helpommin. Laatikoissa olevat vaatteet, kuten sukat asetellaan laatikkoihin siististi. Hyllyille menevät vaatteet kannattaa asetella käyttötarpeiden mukaan, eli keskimmäisille hyllyille usein käytettävät vaatteet, kuten farkut, ja ylemmille hyllyille harvemmin käytettävät vaatteet, eli kesäisin toppatakin ja talvisin shortsit. Pienet asusteet, kuten aurinkolasit, kannattaa laittaa laatikoihin turvaan, jotta ne eivät häviä.
Vaatekaapin siivouksesta kannattaa myös tehdä säännöllinen tapa esim. puolen vuoden välein, jotta vaatekaappi pysyy siistinä.

19.7.2014

DIY: FARKKULAUKKU

En olekaan vielä esitellyt täällä blogissani erästä tuunausprojektiani, jonka olen itseasiassa tehnyt jo jonkin aikaa sitten.
Kyseessä on nimittäin pieni farkkulaukku, jonka olen tuunannut. Minulla oli siis ensin vähän suurempi farkkulaukku, jonka olin ommellut koulussa monta vuotta sitten. Tämä farkkulaukku ei kuitenkaan ollut oikein onnistunut, sillä olihan se lähes ensimmäinen ompelutyöni. Tämän takia kyseinen laukku oli jäänyt täysin käyttämättä, ja unohtunut jonnekin kaapin perälle moneksi vuodeksi. Viimekesänä kuitenkin aloin tarvitsemaan pientä laukkua, ja silloin muistin tämän "tekeleeni".
Tässä monta vuotta sitten ompelemassani laukussa oli käytetty niin paljon kangasta, että siitä sai hyvin ommeltua hieman erilaisen laukun, kunhan purkaisin sen vain ensin. Se ei ollutkaan ihan helppo homma, sillä olin ompelukoneen käyttöä harjoitellessani ommellut laukun sivuihin kolminkertaiset saumat...
Kun olin saanut laukun purettua, pääsin ompelun pariin. Leikkasin kangaspalat erästä toista vanhaa laukkuani apunakäyttäen, eli purin laukun saumoista, ja leikkasin kangaspalat ompelemaani laukkuun käyttäen tämän toisen laukun kangaspaloja "kaavoina". Ompelin laukun etu- ja takakappaleet kaksinkertaisesta kankaasta ja lisäsin kankaiden väliin vielä tyynyjen pehmusteissa käytettyä vanua pari ohutta kerrosta, jotta laukku pysyisi ryhdikkäänä.



15.7.2014

KESÄSEILORI

Minulla on tällä hetkellä meneillään pukeutumisessa jokin harmaa-valkoinen kausi. Sen voi hyvin huomata tästä asusta, kun harmaa-valkoisia ovat kesätennarit, t-paita sekä vähän aikaa sitten virkkaamani kesäkassi.
Virkkaamani kassi oli raidallinen, ja toi mieleeni kesäisen seilorityylin, joten päätin lisätä asuun lisää merihenkisiä juttuja. Niinpä valitsin vaaleiden harmaa-valkoisten vaatteiden sekaan tummansinisen neuletakin sekä shortsit, ja lisäsin asuun vielä mustat aurinkolasit. Näin asusta ei tullut liian aneemisen värinen, ja se oli sopivasti kesäisen merihenkinen.
Ja asun tunnelmaan sopien valitsin tämän asun kuvauspaikaksi merenrannan, ja kaukaisuudessa näkyvän, vielä aamu-usvaisen meren.





                                                                  Neuletakki: Benetton
                                                                  T-paita: Puma
                                                                  Shortsit: Lindex
                                                                  Laukku: diy
                                                                  Tennarit: Vagabond
                                                                  Aurinkolasit: löytö Roomasta

12.7.2014

SUMMER TIME

Olen joskus tehnyt blogiini kuvapostauksia, joihin olen kuvaillut esimerkiksi luontoa eri vuodenaikoina. Näitä postauksia ei olekaan tullut taas vähään aikaan, mutta tänään innostuin taas kuvailemaan.
Tällä kertaa, keskellä kesää, kuvailin tietysti kesäistä luontoa, ja näistä kuvista ainakin minulle tulee kesäinen fiilis. Kukkia, tuoreita mansikoita, lämmittävä auringonpaiste... varmaankin parhaita asioita kesässä! Ja tämä päivä oli vielä luonnon kuvaamisen kannalta mitä parhain. Aurinko paistoi välillä tuoden kuviin lisää valoa, muttei kuitenkaan häirinnyt kuvaamista. Ja ilma ei ollut silti liian kuuma, joten kukat olivat parhaimmillaan.





8.7.2014

DIY: INSPIROIVA MUISTITAULU

Minulla oli jo pitkään ollut mielessä, että voisin askarrella muistitaulustani hieman tyylikkäämmän, ja kuvia sitä varten olin kerännyt lehdistä jo jonkin aikaa. En varsinaisesti tarvinnut muistitaulua "asioiden muistamiseen", ja minua häiritsi, kun se ei oikein istunut huoneeni muuhun sisustukseen. Nyt kuitenkin, kun huoneeni sisustusta muutenkin vähän uudistettiin, sain aikaiseksi koota inspiraatiokollaasin löytämistäni kuvista.
Muistitaulun pinta oli ruskea, ns. korkkipinta, jonka en halunnut näkyvän kollaasin kuvien alta. Ensin kokeilin laittaa kuvat aivan lähekkäin korkkipinnan peittämiseksi, mutta tämä ei oikein onnistunut, sillä kuvat eivät näyttäneet tällä tavalla niin raikkailta. Niinpä päätin laittaa korkkipinnan päälle valkoisia papereita tuomaan haluamaani raikkautta. En varsinaisesti kiinnittänyt papereita muistitaulun pintaan, vaan sen sijaan asettelin ne toistensa alle sekä reunoista hieman kehyksien alle. Valitsemani kuvat liimasin ns. taittumakohtien päälle, ja lisäsin pariin kohtaan vielä lisää liimaa, joten nyt valkoiset paperit pysyvät hyvin paikallaan.
Kokosin tähän inspiraatiokollaasiin mahdollisimman erilaisia kuvia, mutta silti sellaisia, jotka sopivat tyyliltään toisiinsa. Lisäsin mukaan myös pari "tekstikuvaa", joista jokainen oli hieman erilaisella fontilla ja taustalla. Näin lopputuloksesta tuli juuri sellainen kuin halusinkin, raikas ja inspiroiva.



5.7.2014

VIRKATTU LAUKKU

Ihastuin täysin trikookuteesta virkkaamiseen sen jälkeen, kun virkkasin viimetalvena korin paidoista leikatuista trikookuteista. Vaikka trikookuteesta virkatut käsityöt ovat työn loppuvaiheella jo melko painavia, lanka on niin paksua, että virkkaustyö etenee joutuisasti.
Tällä kertaa virkkasin korin sijaan kesäkassin. Ohjeen löysin Moda-lehden numerosta 5-6/2014, vaikka tosin hieman muokkasin itse ohjetta. Ohjeen mukaan laukun olkaimet oli tehty solmimalla, mutta minä virkkasin ensin silmukkaketjun ja kiinnitin laukkuun, ja sen jälkeen virkkasin vielä kiinteillä silmukoilla yhden kerroksen, jotta olkaimet kestäisivät käyttöä mahdollisimman hyvin. Se olikin hyvä ratkaisu, sillä laukun tekovaiheessa hieman pelkäsin, että tästä laukusta tulisi jo itsessään liian painava, mutta hyvät olkaimet saivat laukun painon jakautumaan tasaisemmin.
Käytin tässä työssä lankana valmista trikookudetta itsetehdyn sijaan, mikä kannatti, sillä valmis trikookude on ns. jäykempää, joten laukku pysyy paremmin muodossaan. Valmis trikookude on myös hieman paksumpaa, joten viimeisiä kerroksia virkatessa kädet alkoivat väsyä toden teolla.
Kyllä siis näinkin paksusta materiaalista kuin trikookude, pystyy virkkaamaan kesäkassin, kunhan muistaa tehdä riittävän kestävät olkaimet, ja käyttää valmista trikookudetta. Laukun pohja on kuitenkin painoltaan aina melko kevyt reunoihin verrattuna, joten pohja voi hieman ns. roikkua. Mikäli tämä häiritsee, laukun sisään voi asettaa pohjan kokoisen palan paksua pahvia, joka saa pohjan pysymään suorana.


2.7.2014

BLACK & WHITE STRIPES

Kesäisin olen todellinen mekkotyttö. Kylmän talven jälkeen on ihanaa päästä taas pukemaan kesämekkoja, ja niinpä nyt on tulossa kolmannet asukuvat peräkkäin, joissa päälläni on jokin mekko.
Tässä asussa olevan mekon esittelinkin jo keväällä, kun olin tuunannut sen trikoopaidasta. Mekon päälle puin mustan neuletakin, jonka hihoja olin käärinyt hieman ylös. Neuletakki on minulle hihoista hieman lyhyt, ja muutenkin se on kooltaan melko pieni, joten se ei vienyt liikaa huomiolta raitamekolta, mutta lämmitti kuitenkin riittävästi viileässä tuulessa. Samaan sävyyn sopien valitsin myös melko simppelit aurinkolasini.
Jotta asusta ei olisi tullut sentään liian tummanpuhuva, piristin hieman asun väriskaalaa ruskealla nahkalaukulla sekä lähes nude-sävyisillä kiilakoroilla. Itseasiassa näissä kengissäkin oli raitoja, sillä kenkien etuosassa oleva kangas on beige-valko-raidallinen. Kenkien raidat eivät tosin näy kuvissa kovinkaan hyvin.




                                         
                                                                               Raitamekko: diy
                                                                               Neuletakki: Pierre Cavallo
                                                                               Korkkarit: Rieker
                                                                               Nahkalaukku: Cristelle&Co
                                                                               Aurinkolasit: löytö Roomasta