31.8.2014

SECOND HAND OUTFIT

Kesälomalla kävin pari kertaa kiertelemässä muutamia second hand-putiikkeja, ja kerran tein melkoisen löydön, johon liittyykin ihan oma tarinansa.
Löysin nimittäin erään second hand-putiikin rekistä uudenveroisen Esprit:n harmaan kesäbleiserin. Aluksi en ihan innostunut sen harmaasta väristä, joten jatkoin rekkien tutkimista. En kuitenkaan saanut bleiseriä pois mielestäni, kun se oli juuri sellainen vaate, jota olin jo jonkin aikaa etsinyt, eikä ollut edes yhtään kulahtanut, vaikka olikin käytetty. Kokeilin siis kyseistä bleiseriä, ja se istui minulle aivan täydellisesti. Liikkeessä oli samaan aikaan kaksi vanhempaa rouvaa, jotka huudahtivat minulle saatuani bleiserin päälle: "Tuohan istuu sinulle aivan täydellisesti!" Bleiseri lähti siis matkaan mukaan, ja oli vielä kaiken lisäksi alennuksessa - melkoinen löytö siis.
Kovin lämpimillä keleillä en vielä päässyt tätä löytöäni käyttämään, mutta nyt, kesän ja syksyn välisenä aikana, koin olevan juuri oikea hetki tälle bleiserille, ja niinpä kokosin nyt sen ympärille asun.
Jotta asusta ei tulisi liian muodollinen, loin kontrastia yhdistämällä siistiin bleiseriin haalistuneet farkut, harmaat tennarit, keväällä tuunaamani tummanharmaan t-paidan sekä melko yksinkertaisen, suurikokoisen laukun. Hiuksen laitoin vielä nutturalle, ja näin lopputuloksena oli siisti, mutta rento alkusyksyn asu.








                                                                    Harmaa bleiseri: Esprit/ second hand
                                                                    Farkut: Mango
                                                                    T-paita: diy
                                                                     Laukku: Aldo
                                                                     Tennarit: Vagabond

27.8.2014

SYKSY/TALVI 2014 MUOTI

Olen tehnyt blogini alkuajoista lähtien aina uuden kauden alkaessa esittelykoosteen kauden muodista. Tällä kertaa kuitenkin hieman muutan systeemiä, nimittäin teen esittelyn vain kaksi kertaa vuodessa, eli syksy/talvi sekä kevät/kesä. Ja totesin nyt tässä pari päivää sitten, että nyt alkaisi olla oikea aika syksy/talvi- kauden muodin esittelyyn.
Ylipäätään olen aina tykännyt kaikista eniten syysmuodista. Pidän neuleista, ruskan väreistä, eli ruskeasta ja tummanvihreästä, lämpimistä sävyistä, jotka ovat kaikki vahvasti näkyvissä tämän syksyn muodissa. Näiden lisäksi tämän syksyn muodin värikarttaan kuuluu vahvoja, kirkkaita värisävyjä, kuten keltaista ja punaista.
Yleisesti tämän syksyn ja talven muoti siis koostuu hyvin lämpimistä elementeistä, kuten paksuista neulepaidoista, tekoturkiksista, suurikokoisista ulkotakeista ja lämpimistä huiveista.


Cubus
                                                              Pooloneulepaidat, maastonvihreä




Topshop

                                                             Tekoturkikset, paksut neulepinnat




H&M

                                                              Värikkäät printit




Vero Moda
                                                              Pitkät takit




Esprit
                                                              Matalat nilkkurit, ruskea mokkanahka




23.8.2014

TO DO- LISTA SYKSYÄ VARTEN

Syksy on aina ollut vuodenajoista minun ehdoton suosikkini. Luonto on nimittäin syksyllä parhaimpina päivinä todella kaunis, ja erityisesti pidän ruskan aikaan olevasta kauniista luonnosta.
Toinen asia, mistä pidän, on to do-listojen laatiminen kivoista asioista. Päiväkirjanikin sivut ovat täyttyneet erilaisisista to do-listoista, kun yleensä uuden vuodenajan alkaessa teen ainakin yhden listan, johon kokoan kivoja juttuja, joita voisi tehdä tylsyyden iskiessä.
Niinpä siis päätin laatia kivojen juttujen to do-listan, kun syksy alkaa pikkuhiljaa tehdä tuloaan, ja päätin laittaa kyseisen listan myös tänne blogiini. Mietin siis tätä listaa laatiessani, mitä kivoja juttuja syksyllä voisi tehdä, ja mitä hyviä puolia syksyssä on. Yleensä kun syksy koetaan niin masentavan harmaana ja sateisena, niin näitä tämän listan juttuja voi vaikka tehdä silloin, kun tuntuu, että tarvitsee jotakin inspiraatiota ja uusia ideoita.




                            1. Kuuntele sateen ropinaa.
                            2. Kävele sateessa pirteän sateenvarjon alla.
                            3. Leivo porkkanamuffinsseja.
                            4. Kerää luonnosta värikkäitä lehtiä, ja laita ne koristeeksi maljakkoon.
                            5. Muistele menneen kesän kohokohtia.
                            6. Lainaa kirjastosta mielenkiintoisia kirjoja.
                            7. Juo teetä ja lue hyvää kirjaa.




                          8. Ota valokuvia syksyisestä luonnosta.
                          9. Etsi netistä inspiraatiota syystyyliin.
                         10. Polta tuoksukynttilöitä.
                         11. Neulo villasukat talvea varten.
                         12. Tee pieniä uudistuksia oman huoneen sisustukseen.
                         13. Aloita jokin uusi harrastus.
                         14. Käy luontoretkellä syksyisessä luonnossa.

18.8.2014

DIY: VILLAKANGASTAKKI

Nyt on taas yksi tuunausprojekti valmistunut, ja tällä kertaa vuorossa oli eräs astetta vaikeampi työ.
Tuunasin nimittäin tällä kertaa vanhasta ja suuresta villakangastakista itselleni sopivankokoisen syystakin. Takin villakangas oli vielä hyvässä kunnossa, mutta vuori oli jo kulunut puhki, ja takki oli kooltaan valtava.
Aloitin siis koko projektin ratkomalla vuorin irti ja irroittamalla suuret olkatoppaukset. Tämän jälkeen alkoi kaikista työläin vaihe, eli saumojen sisäänotto. Saumat kavensin pikkuhiljaa pari senttiä kerralla, ja sovitin takkia välillä päälleni. Samalla lyhensin myös hieman takin helman ja hihojen pituutta.
Koska takin vuori oli jo kulunut puhki vuosien saatossa, takkiin piti myös ommella uusi vuori. Sen lisäksi takki oli edestä aivan liian avoin, joten muotoilin kauluksen silitysraudan avulla hieman pienemmäksi, ja takkiin ommeltiin pari uutta napinläpiä.
Koska napinläpiä tuli lisää, napit täytyi tietysti myös vaihtaa. Minulla oli jo alusta lähtien ollut mielessä, että haluaisin samanlaiset napit kuin aikaisemminkin, eli messinkinapit, joihin olisi päälle kaiverrettu kuvio. Pitkään etsin sopivia nappeja eräässä pienessä nappikaupassa, kun oikeankokoisia nappeja ei meinannut millään löytyä. Lopulta sopivat kuitenkin löytyivät, ja ne tuovat mielestäni juuri sopivasti ilmettä muuten niin yksinkertaiselle takille. Tässä tuunausprojektissa vaatteen ilme ei kovinkaan paljon muuttunut,mutta sain takista käyttökelpoisen muutamilla korjauksilla.




15.8.2014

TYYLIKÄS FASHIONISTA

Minulle on kaupungilla ollessani muodostunut yhdeksi lempipuuhaksi istua hieman syrjemmässä, ja tarkkailla ohikulkevia, tyylikkäitä ihmisiä, ja tietysti saada heiltä tyylivinkkejä omaan pukeutumiseeni. Näistä "tyyliitarkkailusessioista" tulee nimittäin itsellekin inspiroitunut olo, ja innostun usein kokeilemaan  jotain sellaisia vaateyhdistelmiä, jotka eivät olisi muuten tulleet mieleenkään.
Usein tällaisen inspiroitumishetken jälkeen alan myös miettimään, miksi en voisi tehdä välillä itsekin vähän erikoisempia, mutta silti tyylikkäitä asuyhdistelmiä. Nimittäin itse tykkään miettiä erilaisia asukokonaisuuksia, enkä aina haluaisi pukeutua aivan täysin massan mukaan, joten välillä olisi mukavaa pukeutua vähän omalla tavalla, niin kuin ne tyylikkäät ihmiset, joiden tyyliin kiinnitin huomiota suuressa ihmisvirrassa.



Tietysti sitten alkaa miettimään, että miten voisi pukeutua kuin tyylikäs fashionista. Välillä nimittäin raja tyylikkään, mutta omalaatuisen pukeutumisen ja todellisen tyylimokan välillä on veteen piirretty. Niinpä itse aina, kun haluan pukeutua tyylikkään erikoisesti, pidän asuyhdistelmää miettiessäni mielessä pari asiaa.
Ensinnäkin kannattaa aina pitää mielessä oma tyyli. En nimittäin tarkoita sillä, kun haluan pukeutua erikoisempaan, mutta tyylikkääseen asuun, että tarkoitukseni olisi pukeutua jotenkin oudosti. Tarkoitukseni on pukeutua aivan täysin oman tyylini mukaisesti, mutta johonkin vähän enemmän mietittyyn asuun kuin farkkuihin, tennareihin ja collegepaitaan. Monet päivän asu-kuvien asut ovat minulla usein nimittäin näitä asuja, jolloin olen halunnut pukeutua kuin tyylikäs fashionista. Ne asuyhdistelmät kuvastavat aivan täysin omaa tyyliäni, eivätkä ole mitään supererikoisia, vaan juuri sellaisia, mitä niiltä asuyhdistelmiltä halusinkin: oman tyylini mukaisia, mutta hieman omalaatuisia.



Olen alkanut huomaamaan, että erilaiset tyylikokeilut saavat ihan perusarkityyliinkin uutta inspiraatiota. En nimittäin mitenkään haluaisi pukeutua joka päivä aivan tavallisiin, arkisiin ja yksinkertaisiin asuihin, sillä kaipaan välillä pientä vaihtelua. Ja pari kertaa olen ihan ihmetellyt, että miksi en ole vielä ennen kokeillut jotain kivaa asukokonaisuutta. Mutta niin se taitaa mennä, että kun saa jostakin pukeutumisinspiraatiota, ja alkaa oikeasti miettimään päivän asua, vaatekaapin sisällöstä tulee ilmi aivan uudenlaisia yhdistelmiä.

10.8.2014

AURINKOINEN PÄIVÄ PORVOOSSA

Kesäloman lopuksi kävin vielä nauttimassa aurinkoisista keleistä päiväretkellä Porvoossa, ja erityisesti Porvoon vanhassa kaupungissa. Itsessään jo tuo vanha kaupunki oli hieno paikka: kapeita mukulakivikatuja, vanhoja puutaloja, pieniä putiikkeja ja kesäisiä kahviloita.
Olin jo etukäteen suunnitellut, että olisi mukava istuskella pienessä kahvilassa kadun varrella ja nauttia kesästä. Mutta vanhassa kaupungissa iski yhtäkkiä kova nälkä, joten päätin ottaa kakkupalan sijaan jotain muuta... nimittäin aivan ihanan annoksen, johon kuului wieninleike, perunoita sekä salaattia. Ruoka oli niin hyvää, että tajusin vasta melkein koko annoksen syötyäni, että siitä olisi voinut myös ottaa kuvan... Ruokapaikka oli Hanna-Maria-kahvila vanhassa kaupungissa, jossa oli hyvän lounasruokalistan lisäksi myös erilaisia herkkuja.
Ruokailun lisäksi retkipäivään kuului myös paljon muutakin ohjelmaa. Suurimmaksi osaksi ihan vain vanhan kaupungin ja sataman kesäisen tunnelman fiilistelyä ja kuvailua, mutta myös pikavisiitti mm. Brunberg:n tehtaanmyymälään, ja aivan ihanaa vadelmasorbettia eräästä kioskista satamassa.
Ylipäätään päiväretki Porvooseen oli vielä mukava kesäinen juttu ennen kuin koulut alkaa, ja jäi tästä retkestä niin hyvä mieli, että ehdottomasti pitää vielä joskus taas uudestaan tulla viettämään kesäpäivää Porvooseen.






5.8.2014

INSPIRAATIOKUVIA

Innostun välillä kuvailemaan inspiroivia kuvia pienistä, kauniista asioista. Välillä on nimittäin mukavaa vain katsella kauniita asioita, tai kuvia paremminkin.
Niinpä siis taas tänään tartuin kameraan, ja kuvailin kivoja, pieniä yksityiskohtia, ja kokosin vielä yhden muutaman kuvan kollaasinkin. Ylipäätään kauniiden yksityiskohtien, ja kuvauskohteiden miettiminen on jo mukavaa, kuten myös myöhemmin kuvien ideoista ja asetelmista inspiroituminen.
Kokosin tähän postaukseen muutamia kivoja sisustusyksityiskohtia, sekä muutaman ihan tavallisen, kauniin inspiraatiokuvan.






1.8.2014

HIGH HEELS ON THE HILL

Olin keväällä saanut eräästä muotilehdestä hieman erikoisemman idean pukeutumiseen: sukkien käyttö sandaalien kanssa. Tykästyin tuohon ideaan suuresti, ja onhan korollisissa sandaaleissa mukavampi kävellä sukkien kanssa.
Päätin kokeilla tätä ideaa mustien kiilakorkosandaalieni kanssa. Yhdistin niihin valkoiset sukat, jotka näkyivät hauskasti solkien ja remmien välistä. Valkoiset sukat sopivat tähän asuun paremmin kuin mustat, sillä mustat sukat olisivat saaneet kengät näyttämään enemmän syyskengiltä, joten valkoiset sukat toivat kenkiin raikkautta.
Halusin yhdistää asuun yksinkertaisia ja väritykseltään samankaltaisia vaatteita, jotta ne eivät veisi kiilakorkosandaalit-sukat-yhdistelmältä liikaa huomiota. Niinpä yhdistin asuun joskus keväällä itse tuunaamani harmaat collegeshortsit sekä melko simppelin, mustavalkoisen raitapaidan. Muissa asusteissakin jatkoin melko yksinkertaisella linjalla, kun valitsin asuun mustat aurinkolasit sekä harmaan kangaskassin. Näin asussa oli lopulta vain kolme väriä: musta, valkoinen sekä harmaa.
Kuvauspaikaksi valisin vielä korkean, harmaasävyisen kukkulan, joka sopi hyvin asun väreihin. Eikä muuten ollut ihan helppoa kiivetä tuolle kukkulalle noissa koroissa...




                                        
                                                                             Raitapaita: H&M
                                                                             Collegeshortsit: diy
                                                                             Korkkarit: OVS
                                                                             Kangaskassi: H&M
                                                                             Aurinkolasit: löytö Roomasta