Edellisestä kirja-arvostelusta onkin jo vierähtänyt pidemmän aikaa, kun viimeeksi kirjoittelin varsinaisia kirja-arvosteluja viime keväänä. Vähän aikaa sitten luin kuitenkin niin hyvän kirjan, että päätin vinkata siitä, ja kirjoittaa samalla vähän ajatuksiani.
Kyseessä on nimittäin Smaragdinvihreä-kirja, joka on samalla Rakkaus ei katso aikaa-trilogian viimeinen osa. Olen joskus todennut tämän kirjasarjan olevan yksi suosikeistani ikinä, ja sarjan kaksi edellistä osaa ovat jo itsessään päässeet suosikkikirjojeni joukkoon. Sarjan edellinen osa, Safiirinsini, oli vielä loppunut jännittävään vaiheeseen, ja olin saanut yli vuoden odottaa, että Smaragdinvihreä käännettäisiin suomeksi, jotta pääsisin pian lukemaan, miten tarina päättyy. Kuten saattaa jo arvata, minulla oli tätä kirjaa kohtaan hyvin suuret odotukset.
Vaikka minulla oli tästä kirjasta jo melko suuret ennakko-odotukset, en pettynyt yhtään, vaan enemmänkin huomasin, että Smaragdinvihreä oli jopa parempi kuin osasin odottaa. Tosin kuten sarjan edellisessäkin osassa, myös Smaragdinvihreässä alku hieman takkuili, mutta parinkymmenen sivun jälkeen kirja pääsi hyvin vauhtiin. Niin hyvin, ettei kirjaa olisi malttanut lopettaa ollenkaan, ja välillä luin sitä kirjaimellisesti nenä kirjassa.
Oikeasti tylsiä kohtia ei myöhemmässä vaiheessa tainnut olla juuri olleenkaan, ja teksti oli kirjoitettu niin taidokkaan hauskasti ja jännittävästi, että pieni joutokäyntikään ei tuntunut tylsältä. Ja oikeastaan muutamissa kohdissa pieni joutokäynti ja tapahtumien sulattelu oli lukijan kannalta tarpeen, sillä juonessa tapahtui useampiakin täyskäännöksiä.
Kaiken kaikkiaan voin siis sanoa Smaragdinvihreän olevan onnistunut päätös tälle trilogialle. Tarina saatin ns. päätökseen, eikä loppunut kesken, jolloin olisi pitänyt itse päätellä, mitä lopussa tapahtuu.
Kun olin saanut tämän kirjan luettua, tuli oikeastaan hieman haikea, mutta silti onnellinen fiilis. Haikea siksi, että harmitti, kun näin ihana kirjasarja jo loppui, kun olisi voinut vielä lukea lisää. Mutta tarina oli tiivistetty pituudeltaan juuri sopivasti, kun missään vaiheessa koko trilogiaa ei ollut pahempaa junnaamista.
Ja toisaalta kirjan luettuani tuli kuplivan onnellinen fiilis, kun loppu itsessään oli niin onnellinen, ja olin tyytyväinen loppuratkaisuun päähenkilöiden puolesta. Mutta kyllä heti tämän kirjan saatuani loppuun päätin, että tämä trilogia pitäisi lukea vielä joskus uudestaan.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti