13.11.2015

MILLAISTA ON DEMIN TOIMITUKSESSA?

IMG_3490 Huh, melkoiset kaksi viikkoa takanapäin! Olin nimittäin tet-harjoittelussa Demi-lehdessä. Kerron nyt tässä postauksessa, millaista on arki tyttöjen lehden toimituksessa. 
Ihan ensimmäisenä voisi sanoa, että toimituksessa on äärimmäisen iloinen fiilis, joka välittyy myös lehteen saakka. Välillä nimittäin naurettiin ihan kaksinkerroin, kun joku keksi jotakin hauskaa. Erityisesti koko toimituksella oli hauskaa miettiessämme sopivia otsikoita joulukuun lehteen. Hyvien otsikoiden keksiminen ei olekaan ihan helpoimmasta päästä, ja suunnitteluvaaiheessa keksittiin mitä villimpiä ehdotuksia...
Toinen hauska juttu oli lounasta edeltävät jumppahetket. Kokoonnuimme kaikki yhteen, ja teimme erilaisia venytyksiä yms. niin keskellä toimitusta kuin lehtitalon käytävilläkin. Jumppaamisen lisäksi saimme aina hyvät naurut, mutta muita toimittajia tämä tuntui vähän hämmentävän...

snapchatcollage No, mitä minä toimituksessa sitten tein? No vaikka mitä! Olen nyt tet-harjoittelun jälkeen ihan hämmentynyt, miten paljon juttuja ehdin tehdä.
Ehkä suurin homma oli Demin some-kanavien päivittäminen. Minun naama näkyi siis Demin Snapchatissa useampaankin otteeseen... Snapchattiin päivitin toimituksen kuulumisia, mutta WhatsAppissa sen sijaan vastailin lukijoiden kysymyksiin. Ja parin viikon aikana pääsinkin auttamaan jos jonkinlaisessa pulmassa, mm. miten meikkisudit kannattaa pestä. Suurin osa viesteistä oli kuitenkin vastauksia Demin uutiskirjeen kysymyksiin, joita kirjoitin sitten ylös tulevia lehtijuttuja varten. Lukijat ovat siis yllättävän suuressa osassa lehden teossa. 
Yleensä some-kanavia päivittävät kuitenkin Demin toimittajat vuorotellen. Tarkoitus on vastata kaikkiin viesteihin, kun joku jo kyseli, että vastaileeko siellä ihan oikea ihminen...

IMG_3475 Some-kanavien päivittäminen oli kuitenkin vain murto-osa kaikista niistä tehtävistä, mitä ehdin toimituksessa tekemään. Sen lisäksi keräsin lukijapalautetta sähköpostista, etsin kuvia kuvapankista, ideoin uusia lehtijuttuja, kokosin lukijapalstoja yms. Ja yksi päivä innostuin järjestelemään kirjahyllyn!
Yksi suurempi homma oli kuitenkin kirja-arvostelun tekeminen. Sain siis n. viikon aikaa lukea erään kirjan, ja sen jälkeen kirjoitin siitä arvion, joka tulee tammikuun lehteen. Tämä oli sitten vähän suurempi homma, sillä luin kirjaa melko paljon vapaa-ajallakin, jotta ehdin saada sen luettua. Mutta oli kyllä hyvä kirja! 
Kirja-arvioiden, kuten myös muiden arvioiden tekeminen, on siis toimituksessa kiertävä homma, jonka jokainen toimittaja tekee vuorollaan.

collage Lehden tekoon liittyy kuitenkin paljon muutakin hommaa kuin toimistolla kirjoittamista. Kahden viikon aikana pääsin nimittäin mm. seuraamaan muotikuvauksia upeassa asunnossa. Ja se olikin melkoinen kokemus! 
Ensinnäkin voisi sanoa, että kuvaukset ei ole mikään nopea homma, vaan viiden asun muotikuvauksiin meni helposti koko päivä. Aamu alkoi mallin meikkaamisella ja hiusten laittamisella, johon kului useampi tunti. Itse kuvaukseen sen sijaan meni hyvinkin neljä tuntia. Ennen kuvaamista tsekattiin aina kuvauspaikan valo ja sen suunta, jonka jälkeen aseteltiin kaikki pienintä yksityiskohtaa myöten. Paljon aikaa meni mm. mallin hiuksien asettelun ja eräässä kuvassa sipsipussin käärimiseen kauniisti. Kuvaajan lisäksi mukana hääräsi useampi avustaja, jotka huolehtivat asettelusta, ja AD, joka tarkkaili kuvien yleistä ilmettä, mm. ovatko ne Demi-lehden tyylin mukaisia.
Lisäksi välillä jokin asu saatettiin kuvata useammassa paikassa, ja eräs asu kuvattiin vielä myöhemmin uudestaan, kun valo oli pehmeämpi.
Kiitos Demin toimitukselle ihanasta tet-harjoittelusta!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti